Näin valmistaudut koiranäyttelyyn

harrastuslajit koirat kouluttaminen Jun 16, 2025
Koiranäyttelyyn valmistautuminen

Monia koiranomistajia koiranäyttelyt koskettavat edes kerran elämässä. Kasvattajalle on ehkä luvattu käydä näyttelyssä tai harrastuslajia varten koira tarvitsisi tietyn tuloksen näyttelyistä. Tavoitteena voi myös olla uusi ja mukava harrastus. Tässä tekstissä kerromme, miten koiranäyttelyihin kannattaa valmistautua. 

Keskity vahvoihin pohjataitoihin

Harjoittele asioita hyvissä ajoin etukäteen. Näyttelyitä pidetään helppona matalan kynnyksen harrastuksena, joka välillä kääntyy näyttelytaitojen vähättelyksi. Koiranäyttelyissä on kuitenkin monia haastavia elementtejä ja koira tarvitseekin valtavan määrän taitoja selvitäkseen päivästä ilman liiallista kuormitusta. Kaikkia taitoja kannattaakin harjoitella etukäteen pienissä erissä ja aloittaa riittävän ajoissa. Monesti liian vähäinen harjoittelu kostautuu viime hetken paniikkina ja saatamme painostaa koiraa vahingossa liian vaikeisiin harjoituksiin.

Taitoja kannattaa alkaa harjoitella rauhassa kotona. Häiriöharjoittelulla ei ole mikään kiire. Vahvoihin pohjataitoihin panostaminen maksaa itsensä takaisin myöhemmin. 

Työkaluja näyttelykoiran työkalupakkiin:

  • Motivoinnin ja palkitsemisen harjoittelu. Etsi ja harjoittele erilaisten tapojen käyttämistä. Esimerkiksi leikkiminen on erinomainen ja harjoiteltavissa oleva taito.
  • Kontaktin ja yhteistyön vahvistaminen.
  • Taukoilu esimerkiksi taukomatolla tai häkissä.
  • Kohdetyöskentelyn perusteet. Näyttelykoira tarvitsee vahvaa kehonhallintaa, jota voi opettaa erilaisten korokkeiden ja tasapainotyynyjen avulla. 

Vinkki! Näyttelypaikalle kannattaa saapua ajoissa, jotta ehditte harjoitella kehän laidalla tai kehässä ennen suoritusta. Tämä helpottaa koiraa orientoitumaan tilanteeseen ja vähentää molempien jännitystä.

Panosta käsittelyn opettamiseen

Koiranäyttelyiden yksi osa-alue, käsittely, on usein koirille haastavin osa-alue. Koiranäyttelyiden erikoisuus muihin koiraharrastuslajeihin piileekin siinä, että koira käsitellään suorituksen aikana hyvin perusteellisesti. Tavoitteena ei kannata pitää sitä, että koira juuri ja juuri sietää käsittelyä, vaan että koira jopa pitäisi siitä. Koirayksilöt ja rodut suhtautuvat lähtökohtaisesti hyvin eri tavoin vieraisiin ihmisiin, mutta tavoitteena kuitenkin kaikilla roduilla on tuomarille helposti käsiteltävissä oleva yksilö. 

Käsittelyssä ilmenee paljon erilaisia selviytymisstrategioita, jotka voivat viitata stressiin, pelkoon ja jännittämiseen. Ihmisten on helpointa tunnistaa koiran vetäytyminen, jähmettyminen tai selkeästi aggressiivinen käyttäytyminen (esimerkiksi koira yrittää näykkäistä). Kuitenkin jännittämisestä voi kertoa myös rauhaton ja kiihtynyt olemus. Koira saattaa esimerkiksi olla yli-innokas eikä pysyä paikallaan ollenkaan. Jännitys voi myös purkautua ääntelynä.

Oli koirasi sitten minkälaisiin strategioihin taipuvainen tahansa, kannattaa opettaa käsittely vahvaksi. Käsittelyyn kannattaa opettaa oma sana, jota käytetään auttamaan koiraa ennakoimaan tulevaa. Tällaiset ennakoivat signaalit lisäävät koiran turvallisuuden tunnetta. Lisäksi koiralle voi opettaa esimerkiksi erillisen sanan hampaiden katsomiselle tai ihan mille vaan asialle, jonka ennakoimisesta koirasi voisi hyötyä. 

Käsittelyn harjoittelussa ei tarvitse kiirehtiä tuomalla asetelmaan vieraita ihmisiä. Omistaja voi hyvin aloittaa käsittelyharjoitukset itsekseen kotona ja ottaa esimerkiksi ensin perheenjäseniä mukaan. Kun osallistat vieraampia ihmisiä harjoituksiin, muistathan ohjeistaa heidät hyvin.

Pidä hauskaa ja nauti kehähetkestänne

Koiranäyttelyitä ei tarvitse ottaa liian vakavasti. Harrastus on parhaimmillaan mukavaa yhdessä tekemistä, mutta mokat mahtuvat elämään. Ei siis ole vaarallista, jos koira välillä istuu tai liikkuu hetkellisesti väärää askellajia. Tärkeämpää on se, miten itse niihin suhtautuu. Yritä olla koirasi puolella harmituksesta huolimatta.

Vinkkilista haastaviin hetkiin:

  • Ohjaa koira palkitsemalla toivotusta asiasta
  • Pysähdy ja hengitä. Voit ottaa rauhassa aikaa. 
  • Pyydä koiralta jotakin muuta, josta sen voi palkita. Esimerkiksi nenäkosketus ohjaajan käteen tai pyörähdys itsensä ympäri voivat toimia hyvinä "nollaustehtävänä".

Koiraa saa ja kannattaa kehua kehässä ja sen ulkopuolella. Myös näyttelykehässä saa palkita koiraa esimerkiksi makupaloilla. Näitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jotta koirasi viihtyy näyttelykehässä sekä esiintyy mahdollisimman edukseen. Iloinen ja itsevarma koira on aina paras versio itsestään!

Kirjoittanut: Netta Elomaa (Koirapalvelu Tunteella)

Opi lisää koiranäyttelyssä vaadittavien taitojen opettamisesta näiltä luennoilta:

Näyttelytaitojen kouluttaminen koiralähtöisesti (Netta Elomaa)

Koiranäyttelyiden haasteet (Netta Elomaa)

 

Liity jäseneksi