Kerää koirasi kakat

arki terveys Mar 20, 2026
Koiran kakka pitää kerätä ettei se saastuta luontoa

Kevät herättää luonnon ja jokavuotisen koirankakkakeskustelun. Talven aikana keräämättä jääneet kakkakasat tulevat sulavan lumen myötä joukoittain esille. Ne levittävät tauteja ja loisia, rehevöittävät luontoa ja tahraavat kengänpohjia. Koiran ulosteella ei useinkaan ole otolliset olosuhteet maatumiselle. Jos kakka ei pääse maatumaan kunnolla, se hajoaa pölyksi ilmaan.

 

Jokaisen koiranomistajan vastuulla

Järjestyslain mukaan koirien kakat tulee kerätä taajamien hoidetuilta alueilta. Koiran jätökset on kuitenkin suositeltavaa kerätä aina kun mahdollista. Keräämiseen voit käyttää kaupasta saatavien koirankakkapussien lisäksi käytettyjä leipäpusseja tai pakastepusseja. Jos oma koirasi ulostaa jo valmiiksi maassa olleen kakkakasan viereen, tee ympäristöteko ja kerää molemmat kakat samalla kertaa pois luonnosta.

Jos asut alueella, jossa roska-astioita on todella vähän, voi tuntua turhauttavalta kantaa kakkapussia koko tunnin lenkin ajan. Jos tiedät, että koirasi kakkaa aina tietyssä kohtaa lenkkiä, voit ajoittaa sen lenkkiajan roskisalueelle. Voit myös kiinnittää hihnaan pussukan, johon saat tyhjät kakkapussit ja täydetkin kakkapussit siksi aikaa, että roska-astia tulee vastaan.

Joskus kakkapussit unohtuvat kotiin eikä taskusta löydy edes nenäliinaa, johon kerätä koiran pökäleet. Voit tällöin kysyä ohikulkijalta, jos hänellä sattuisi olemaan pussia, jonka voisit saada. Voit myös palata seuraavalla lenkillä samalle reitille ja kerätä kasan silloin roskikseen.

Jos koirien ulosteita ei kerätä, niitä kertyy luontoon merkittävä määrä etenkin tiheästi asutuilla alueilla. Voi tuntua houkuttavalta jättää koirankakka maahan pienen pelto- tai metsäsuikaleen varrelle lähiöalueen taakse. Muista kuitenkin tämä: Jos alueella asuu esimerkiksi seitsemän koiraa, joista jokainen ulostaa kahdesti päivässä eikä kukaan lenkittäjistä kerää koiransa jätöksiä, alueelle kertyy jo viikon aikana 98 kakkakasaa. Kuukaudessa se tekee jo 420 haisevaa läjää. Ympäristö muuttuu äkkiä kaikille epämiellyttäväksi kulkea.

 

Koirankakka on haitallista ympäristölle

Koiran kakan maatumiseen menee olosuhteista riippuen viikosta kuukauteen. Tämä riippuu suuresti maatumisolosuhteista sillä alustalla, jossa uloste on. Talvella koirankakat eivät juurikaan maadu. Koiran kakat eivät ole osa luonnon ekosysteemiä, joten ne tuovat ympäristöön sinne kuulumattomia ravinteita. Tämän vuoksi koiran ulosteet tulisi kerätä pois myös metsästä.

Vaikka koiran kakan mukana luontoon päätyy ravinteita, ne eivät hyödytä maaperää. Lannoitekäytössä olevat ulosteet käsitellään Suomessa asianmukaisesti ennen käyttöä lannoitteena, jotta ympäristöön ei päädy esimerkiksi taudinaiheuttajia. Tämän vuoksi koirankakka ei sellaisenaan toimi lannoitteen tavoin. Kun koiran jätökset jättää keräämättä, ympäristöön päätyy monenlaisia haitallisia aineita.

Koiran kakan mukana ympäristöön pääsee esimerkiksi lääkeaineita, suolistoperäisiä bakteereja, loisia, taudinaiheuttajia ja ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Tietyillä alueilla suuri, keräämätön koirankakkojen määrä voi rehevöittää kasvillisuutta. Valumavesien mukana kakka voi päätyä myös ojiin ja muihin kaupunkivesistöihin, mikä voi heikentää myös veden laatua. Koirille annetut lääkeaineet ja niiden hajoamistuotteet päätyvät lopulta koiran virtsan ja ulosteen mukana luontoon.

Koiran kakat on siis tärkeä kerätä kaikkialta. Jos pidät taskussasi aina pusseja, voit noukkia luonnosta pois kakkoja, aina kun sellaisia osuu kohdalle. Sulje pussi hyvin ja laita sekajäteastiaan. Tämä on helposti toteutettava ympäristöteko.

 

Kaikki voivat vaikuttaa

Jos omalla asuinalueellasi julkiset roska-astiat ovat harvassa, voit kiinnittää omaan roska-astiaasi tarran, joka sallii pussitettujen koirankakkojen laittamisen sinne. Voit ehdottaa samaa naapureillesi tai taloyhtiöllesi. Näin muutkin koiranulkoiluttajat todennäköisemmin keräävät koiransa jätökset, kun saavat ne nopeammin myös roska-astiaan.

Voit myös ottaa yhteyttä kuntaasi ja pyytää lisää roska-astioita. Vaatimuksen voi esimerkiksi perustella ympäristöhaitoilla tai sillä, että koiranomistajat keräisivät koiransa jätökset ahkerammin, jos ne saisi suhteellisen nopeasti roskikseen.

Yhteisen ympäristömme siistinä pitäminen on meidän jokaisen tehtävä. Jokainen meistä voi tehdä oman osuutensa, jotta ympäristö pysyy siistimpänä ja mukavampana sekä meille ihmisille, meidän koirillemme että villieläimille.

Lähteet:

Liity jäseneksi