Blogi eläinlähtöisistä aiheista
KoiraKaveri on mobiilisovellus koiranomistajien arjen helpottamiseen. Sovelluksen käyttöönotto on helppoa ammattilaisten kouluttaman tekoälyassistentin avulla. Voit valita heti alussa, mikä sovelluksen pääominaisuuksista kiinnostaa sinua eniten: Vastuun jakaminen perheen kanssa, koiran koulutus, ter...
Punkkikausi alkaa lämpötilan noustessa +5 asteeseen. Etelä-Suomessa tämä voi tapahtua jo maaliskuussa ja punkkikausi voi jatkua joulukuulle asti. Punkkeja on nykyisin koko Suomessa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Eniten niitä on kuitenkin rannikoilla ja saaristoissa. Suojautumisen tarve riippuu...
Kevät herättää luonnon ja jokavuotisen koirankakkakeskustelun. Talven aikana keräämättä jääneet kakkakasat tulevat sulavan lumen myötä joukoittain esille. Ne levittävät tauteja ja loisia, rehevöittävät luontoa ja tahraavat kengänpohjia. Koiran ulosteella ei useinkaan ole otolliset olosuhteet maatumi...
Vielä viisi vuotta sitten ajattelin, että koiran hampaiden rutiininomainen röntgenkuvaus ja säännöllinen hammastarkastus ovat turhaa rahanhukkaa. Eläinlääkärit olivat niitä rokotuskäynneillä ehdottaneet, mutta kohteliaasti kieltäydyin. Kunnes paljastui, että 7-vuotiaan koirani suu oli huonossa kunno...